Edellisestä kirjoituksesta yli kuusi vuotta. Niin se aika kuluu :-) Noihin vuosiin mahtuu kaikenlaista, hyvää ja huonoa ja kaikkea siltä väliltä. Lastensuojelukin vilahti välillä kuvioissa, kiitos innokkaan sairaankuljettajan, jonka mielestä keskeneräinen suursiivous oli aihe tehdä lasu-ilmoitus. Siitä seurasi kotikäynti, jota edeltävät kaksi ja puoli viikkoa olivat hirvittävää piinaa. Kun kerran oli valitettu kodin sekaisuudesta, piti kaikki tietysti laittaa viimeisen päälle kuntoon. Puolivälissä odotusta meinasivat voimat loppua, mutta ajatus "minun lastanihan ette vie" antoi taas potkua. Sillä aikaisemmasta huostaanoton valmistelusta johtuen en enää osannut ajatella lasua muuten kuin tahona, jonka ainoa tehtävä oli riistää lapset kotoaan. Kotikäynnille saapui kaksi lasu-työntekijää, joista toinen oli tuttu ihan asiakkuuden alkumetreiltä lähtien. Tapaaminen sujui hyvin, kotimme siisteys todettiin hyväksi, eikä tarvetta jatkotoimiin ilmennyt. Asiakkuuttakaan ei aloitettu uudestaan. Saatiinpa vielä ohjeet, miten hakea apua harrastukseen, johon lapsi halusi osallistua, mutta ei ollut päässyt taloudellisen tilanteeni vuoksi. Siitä harrastuksesta sai alkunsa tapahtumaketju, jonka seurauksena lapseni on löytänyt työpaikan itselleen. Pitäisiköhän nyt esittää kiitos lastensuojelulle? Ehkä.

Muutama vuosi tuon lasu-kotikäynnin jälkeen muutimme pienempään ja halvempaan asuntoon (emme oma-aloitteisesti). Ja saimme riesaksi ongelmanaapurin. Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana hän teki kolme aiheetonta lasu-ilmoitusta. Ensimmäisessä hän väitti, ettei äitiä ole näkynyt viikkokausiin ja lapsi asuu yksin kotona. Välillä kuulemma kävin viemässä roskia ja pizzalaatikoita roskakatokseen. Huvittavaa tuossa oli se, että muuton jälkeen olin niin lopen uupunut sekä henkisesti että fyysisesti, että en jaksanut käydä missään, paitsi joskus viemässä niitä roskia :-) Kun ei nähnyt minun liikkuvan ulkona, naapuri veti johtopäätöksen lapsen olevan yksin kotona. Kaksi seuraavaa ilmoitusta olivat samankaltaisia, muutamalla hatusta vedetyllä jutulla päivitettynä. Meidän onni(!) oli nyt se, että lasussa tunsivat tapauksemme ja olivat alusta alkaen miettineet, ettei kuulosta minun tavaltani toimia lapseni kanssa. Juttelimme pitkään puhelimessa ja se oli siinä, ei jatkotoimia. Mutta viha naapuria kohtaa jatkuu, sillä hän on keksinyt kaikenlaisia muita ärsyttämiskeinoja. Sen kanssa on kuitenkin oppinut pärjäämään, sillä emme ole ainoita, joihin hänen häirintänsä kohdistuu.

Lapseni täytti keväällä 18 vuotta ja totesi itsekin, että vihdoinkin hän pääsee eroon siitä jatkuvasta lastensuojelupelosta. Hän on löytänyt mieleisensä ammatin ja sen lisäksi opiskelee toista. Hän on myös muuttamassa omaan kotiin, sillä itsenäistymisen tarve on suuri, niin kuin tuon ikäisellä usein on. Joskus mieleeni hiipii ajatus, mitähän hänestä olisi tullut, jos en olisi jaksanut taistella huostaanoton keskeyttämiseksi. Sitä en saa koskaan tietää, enkä välttämättä haluakaan. Se ajanjakso on nyt takanapäin ja lapsesta kasvoi hieno nuori aikuinen, vaikka jäikin silloin äidin hoidettavaksi :-)

Tähän päättyy meidän tarina elämästä huostaanottouhan alla. 

Voi hemmetti tätä elämää! Lastensuojelun pelosta ei sitten pääse millään eroon, aina se jostain hyökkää esiin. Nyt aiheuttajana on pojan koulu.

Vuonna 2009, jolloin tämä helvetti sai alkunsa, poika sairastui diabetekseen. Sen jälkeen alkoi myös muu sairastelu: kurkkukipua, päänsärkyä, lihaskipua ja pientä kuumetta, eli tyypilliset virusinfektion oireet, noin kerran kuukaudessa. Juostiin tk-lääkärissä, otettiin verikokeita ja nielunäytteitä, mutta koskaan ei mitään pahempaa ollut (onneksi), vaan hoidoksi ainoastaan lepoa. Kesäisin on ollut helpompaa, mutta koulujen alettua sama rumba toistui. Pojan diabeteksen hoidosta vastaavan erikoislääkärin kanssa keskusteltuani olen joutunut sopeutumaan ajatukseen, että diabetes heikentää elimistön vastustuskykyä ja sitä kautta altistaa kaikille mahdollisille "pöpöille" ja niitähän riittää siellä missä on paljon ihmisiä, tässä tapauksessa lapsia koulussa.

Sairastamisesta tietysti seuraa poissaoloja koulusta, mikä on tosi ikävää, mutta eihän sairasta lasta voi kouluun laittaa, vai? Nyt vaan tuntuu, että olisi varmaan pitänyt, sillä parin viikon kuluttua asiaa käsitellään jälleen kerran koulun oppilashuoltoryhmän palaverissa. Keväällä 2010, kun samaa asiaa edellisen kerran puitiin kyseisessä ryhmässä, sain sovittua koulukuraattorin kanssa, että eivät tee asiasta lastensuojeluilmoitusta, vaan asia menee ainoataan "tiedoksi" ls-viranomaisille. Ihan hirvittää ajatella, minkälaisia päätöksiä tänä keväänä tekevät. Kesäkuussa 2010 meidän lastensuojeluasiakkuus purettiin ja sitä asiakkuutta ei ole ollut tippaakaan ikävä. Nyt näen painajaisia siitä, että kohta ollaan taas hirvittävän syynäyksen kohteina ja suurennuslasin alla. Ja vain sen vuoksi, että lapsi on ollut sairaana! Onneksi pojan lääkäri aivan varmasti on meidän puolella asiassa, mutta siitä huolimatta tilanne aiheuttaa taas mieletöntä ahdistusta. Eikä riitä, että minua ahdistaa, mutta kun poikaakin pelottaa.

Muutenkin tämä lukuvuosi on ollut taas todella ikävä pojan kannalta. 2010 loppuvuodesta poika vaihtoi luokkaa, kun opettajan kanssa alkoi mennä todella huonosti. Uudella luokalla oli aivan ihana opettaja, joka osasi suhtautua poikaan juuri oikealla tavalla ja näytti siltä, että elämä alkoi pikku hiljaa helpottamaan. Mutta sitten loman alkaessa tuli takaisku, tämä opettaja jäi eläkkeelle. Voi sitä surua! No, syksyllä 2011 luokan "otti haltuunsa" opettaja, joka oli pojalleni tuttu joiltakin tunneilta aiemmilta vuosilta. Poika oli sanonut minulle opettajan olevan tosi tiukka, eikä sen vuoksi tästä oikein tykännyt. Olihan se sitten mielenkiintoista ensimmäisessä vanhempainillassa kuulla opettajan suusta, että hän todellakin pitää tiukkaa kuria ja löysentää sitten myöhemmin, jos on aihetta. Eipä ole tainnut olla aihetta, sen verran usein olen kuullut valituksia opettajan huutamisesta. Tuosta aiheesta oli yksi toinenkin äiti ottanut yhteyttä opettajaan, mutta valitettavasti en tiedä, mitä sai vastaukseksi. Minulle tämä opettaja väitti, kun asiasta otin jälleen kerran yhteyttä, että hän ei kuulemma huuda koskaan. Poika meinasi kuolla nauruun tuon kuullessaan. Tämä yhteydenotto sai alkunsa siitä, kun poika kerran koulusta päästyään itkien soitti minulle, että opettaja kielsi häntä syömästä eväitä. Lapsilla on yhtenä päivänä viikossa tunteja pitkälle iltapäivään ja silloin heille on varattu yksi välitunti eväitä varten. Nyt kuitenkin syöminen oli nähtävästi kestänyt liian kauan ja opettaja oli sanonut pojalleni, että "eväiden syönti loppuu nyt". Poika oli sitten tehnyt niin kuin käskettiin, mutta huomannut muiden jatkavan syömistä. Hän oli siitä huomauttanut opettajalle, joka oli käskenyt hänen pitää huolta omista asioistaan. Tuon kuullessani silmistäni sinkoili jälleen kerran salamoita, niin pisti vihaksi. Olin joutunut nielemään kiukkuni, kun opettaja oli huomauttanut poikani löysistä farkuista (poika tykkää hip-hop-tyylistä), että tämä näyttää roistolta ja toisena päivänä kehottanut joskus tulemaan tavallisissa vaatteissa kouluun. Onko opettajalla oikeutta arvostella lapsen vaatteita, jos ne kuitenkin ovat puhtaat ja ehjät? Mielestäni ei. Tästä en kuitenkaan mitään maininnut, sillä poikani kielsi. Tuon eväs-jupakan kanssa en kuitenkaan enää kestänyt, vaan kirjoitin opettajalle pitkän (ja ihan asiallisen) viestin poikani puolustukseksi. Siihen en sitten koskaan mitään vastausta saanut. Voin vain kuvitella, että minulla on koulussa maine hankalana äitinä, mutta antaa vaan olla. Minä puolustan lastani silloin, kun siihen katson olevan tarvetta.

Onneksi kesäloma häämöttää, mutta sitä ennen vielä riittää jännitystä.

Niin se aika kuluu, todellakin puolitoista vuotta alkaa olla siitä, kun sossut pamauttivat huostaanotto-ilmoituksensa. Onko aika sitten parantanut haavat? No, pahin " verenvuoto" on lakannut, mutta itse haavat eivät ole parantuneet ja vie varmasti vielä vuosia, ennen kuin häviävät kokonaan (jos koskaan).

Kesäkuussa tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun lastensuojelu-asiakkuutemme lopetettiin. Se ei kuitenkaan poistanut pelkoa, sillä ainahan asiakkuus voidaan aloittaa uudestaan, jos tarvetta ilmenee. Se kävi kyllä erittäin hyvin selväksi. Nykyään joutuu aina miettimään tarkasti, ennen kuin vastaa kysymykseen "miten teillä menee?". Yksinhuoltaja-äitinä pitäisi olla mahdollisuus joskus huokaista ääneen, että on tämä välillä raskasta, mutta itse en voi sellaisesta enää koskaan puhua. Ja miksi puhuisinkaan, onhan elämä esimurkku-ikäisen kanssa kerrassaan ruusuista :-)

Olin kuvitellut pojan koulunkäynnin helpottavan viime vuoden kesäloman ja levon jälkeen, mutta olin väärässä. Jouduin huomaamaan, että kun opettaja on joutunut jostakin syystä kiinnittämään oppilaaseensa erityistä huomiota ei hän kykene lopettamaan sitä siinäkään vaiheessa, kun ei huomiolle olisi mitään tarvista. Niinpä poika, joka oli vielä hauras edellisen talven painajaisen jäljiltä, alkoi taas voimaan huonosti. Onneksi löydän masennuksen keskelläkin voimia puolustaa lastani ja hakea hänelle oikeutta. Saimme järjestettyä luokan vaihdon ja sen jälkeen alkoi sujumaan paremmin. Siltikin olen edelleen huolissani lapseni jaksamisesta, mutta onneksi kesäloma on taas ovella.

Päivä kerrallaan eteenpäin...

Hiukan piti kaivella muistilokeroita, että löysi oikean salasanan blogiin

Meidän elämä on asettunut uomiinsa, kesäloma on ollut pojalle juuri niin leppoisaa ja rentouttavaa aikaa kuin odotin ja toivoinkin. Toivon kovasti, että "akut" latautuvat riittävästi ennen koulun alkua ja neljäs luokka menee mukavammissa merkeissä kuin kolmonen. Ennusmerkit näyttävät ainakin hyviltä.

Kesäkuussa pidetyssä seurantapalaverissa päätettiin lopettaa meidän lastensuojeluasiakkuus!!! No, pitihän sossujen kuitenkin takaportti asettaa, eli asiakkuus voidaan aloittaa uudestaan, jos aihetta ilmee. Mutta joka tapauksessa melkein seitsemän vuotta jatkunut, mielestäni lähes turha lastensuojelun asiakkaana roikkuminen on ohi (syvä huokaisu).

Kiitos kaikille kommentoijille ja mahdollisille muille blogia lukeneille. Blogi jää tänne olemaan muistutukseksi yhteiskunnan julmuuksista, mutta toivon suuresti, ettei koskaan enää tarvitse käyttää tätä kirjoitustilaa samaan tarkoitukseen. Ehkä jossain vaiheessa kirjoittelen tänne meidän kuulumisia, mutta siihen asti jaksamista kaikille, voikaa hyvin!

Lisäsin tuohon sivuun linkkilistan, josta löytyy luettavaa huostaanotto-aiheeseen liittyen.