Viraton Äiti

Miten tähän on päädytty?

Elämässäni on vaihe, jota edeltävää aikaa kutsun edelliseksi elämäksi. Se kattaa ajan syntymästäni siihen hetkeen, kun tapasin lapseni isän. Olen sanonut usein, että kadun sitä päivää, kun häneen tutustuin. Niin paljon kärsimyksiä olisi jäänyt kärsimättä. Oli meillä joskus ihan hyviäkin hetkiä, mutta tässä tapauksessa edes aika ei kultaa muistoja.

Heti suhteemme alusta alkaen alkoi minuun kohdistuva henkinen väkivalta. Se ilmeni halveksuntana, haukkumisena, aliarvioimisena, valehteluna ja asioiden salaamisena sekä jonkin asteisena hyväksikäyttönä. Nämä piirteet voimistuivat suhteemme edetessä. Fyysistä väkivaltaa koin yhteiselomme aikana kahdesti ennen viimeistä yhteistä vuotta, jolloin pakenimme kolmesti turvakotiin lapsen kanssa. Olin edellisessä elämässäni ollut vahvasti sitä mieltä, ettei toisen tarvitse kuin kerran lyödä ja suhde loppuu siihen. Mutta silloin en vielä tiennytkään, että maailma kantaa päällänsä henkilöitä, jotka sairastavat narsistista persoonallisuushäiriötä. Suureksi ikäväkseni olen myöhemmin huomannut, että heitä on paljon ja heidän uhreikseen joutuu liian paljon hyväuskoisia ihmisiä. Narsistin uhri harvoin kykenee ilman ulkopuolista apua pääsemään ulos tilanteesta, tässä tapauksessa parisuhteesta. Kaiken lukemani perusteella valitettavan usein suhde päättyy juuri fyysisen väkivallan seurauksena. Narsisti on hyvässä vaiheessa maailman ihanin ihminen, mutta huonossa vaiheessa maailman hirvittävin olento. En pysty sanoin kuvaamaan sitä tuskaa, minkä se maailman ihanin ihminen aiheuttaa muuttuessaan yhtäkkiä paholaiseksi. Sitä ei pysty ymmärtämään, miten joku kykenee suoltamaan suustaan sellaista tekstiä, että saa toisen voimaan fyysisesti pahoin. Usein istuin tälläisellä hetkellä keittiön nurkassa kippurassa ja yritin raapia kasvojani, repiä hiuksiani tai vaatteitani päästäkseni eroon siitä tuskasta ja olemaan kuulematta niitä solvauksia, joita päälleni heitettiin täysin syyttä. Ja kaikesta tästä tuskasta huolimatta en kyennyt hänestä eroamaan, vaikka jopa kerran heitin hänet ns. pellolle ja vaihdatin lukot. Mutta kuinka kävikään, kun se maailman ihanin ihminen pyyteli jälleen kerran anteeksi tekojaan ja lupasi, ettei koskaan enää toista niitä? No tietenkin otin hänet takaisin, sillä halusin uskoa hänen sanojaan. Ja taas jouduin pettymään.